Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokado. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avokado. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. lokakuuta 2013

Bibimbap 2 (비빔밥 2)

En ole päivittänyt aikoihin, koska lokakuu on ollut aika kiireinen. Senpä takia yllätän kaikki iloisesti seuraavalla vegaanisella bibimbapohjeella (vietän nimittäin tuhansien suomalaisten tapaan lihatonta lokakuuta). En olekaan tehnyt bibimbapia, tuota Etelä-Korean ikonista riisi- ja vihannesruokaa, sitten kesän. Reseptin olen pöllinyt ja soveltanut The Aimless Cook Youtube-kanavalta, jossa on paljon mainioita ja persoonallisia aasialaisia reseptejä.



tofua, porkkanaa, pilkottuja suppilovahveroita, sokeriherneitä, chilikastiketta, avokadoa ja kurkkuviipaleita

Valmis ruoka!


Bibimbap (neljälle)
  • shiitakesieniä tai kourallinen kuivattuja suppilovahveroita (itse käytin suppilovahveroita, sillä niitä on vielä paljon jäljellä syksyn sienisadosta)
  • 2 porkkanaa
  • 1 paketti kiinteää tofua
  • puolikas kurkku
  • 1 avokado
  • 50 g sokeriherneitä
  • suolaa
  • soijakastiketta
  • jasmiiniriisä tarjoiluun
Kastike:
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl korealaista gochujang-kastiketta tai tavallista chilikastiketta
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1,5 tl hunajaa tai sokeria
  • hieman vettä
  • 1 tl seesaminsiemeniä

1. Aloita pilkkomalla kaikki kasvikset ja liottamalla suppilovahveroita kulhossa lämpimässä vedessä n.30 minuuttia. Leikkaa porkkana ja kurkku tikuiksi, suikaloi sokeriherneen palot ja kuutioi tofu ja avokado.
2. Tee kastike. Sekoita kulhossa seesamiöljy, soijakastike, sokeri, vesi ja gochujang tai tavallinen chilikastike. Sekoita vispilällä ja lisää seesaminsiemenet.
3. Kuumenna öljyä pannulla. Lisää suolaa. Paista kaikkein kuumimalla asteella nopeasti erikseen porkkanoita, sokeriherneitä ja tofukuutioita. Siirrä sivuun tarjoilulautaselle.
4. Laita jasmiiniriisi kiehumaan.
5. Purista liotettuja suppilovahveroita, kuivaa ne ja leikkaa pieniksi paloiksi. Paista samalla kuumalla pannulla kuin muutkin kasvikset, lisää joukkoon soijaa ja siirrä lopuksi sivuun tarjoilulautaselle.
6. Kokoa annos: jokainen ruokalilija ottaa ensin riisiä kulhoonsa ja sen jälkeen tarjoiluvadilta haluamansa määrän eri kasviksia ja asettelee ne keoksi riisin ympärille. Lopuksi päälle kaadetaan chilikastiketta. Ruoka sekoitetaan syöntivaiheessa. 


Bibimbap sekoitettuna



perjantai 6. syyskuuta 2013

Philadelphia-sushirullat

Philadelphia-rullat kuuluvat samaan perheeseen kuin huipputunnetut California-rullatkin: japanilais-amerikkalaisen sushin alakategoriaan eli niin sanottuun kawarisushiin. Philadelphia-rullat saivat alkunsa Yhdysvalloissa 1980-luvulla, kun pohjoisamerikkalaisille tuttuja ja perinteisiä sämpylöidentäyteaineksia keksittiin laittaa sushin sisään. Rullaan kuuluu tyypillisesti savulohta, tuorejuustoa ja kurkkua tai avokadoa. Rullat ovat saaneet nimensä Philadelphia-tuorejuustomerkistä. Tuorejuusto ja savulohi ovat perinteisesti Japanissa hyvin harvinainen sushiaines siitä luontevasta syystä,  ettei tuorejuusto siellä päin maailmaa ollut tunnettu ennen 1900-lukua. 



Philadelphia-sushirullat (yhteensä n. 40 kappaletta) 

Sushi:
  • 3 dl pyöreäjyväistä riisiä (puuroriisiä tai japanilaista riisiä)
  • 3,3 dl vettä (10% enemmän kuin riisiä)
  • 3 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 2 tl suolaa
  • 4 norimerileväarkkia
  • 10 cm pala kombulevää (ei pakollinen)
Täytteet:
  • 1 avokado
  • 500 g kylmäsavulohta viipaloituna
  • Tuorejuustoa
  • Tilliä
Muuta:
  • Bambumatto
  • Terävä veitsi (sahalaitainenkin käy)
  • Puulasta tai japanilainen muovinen riisinsekoituslasta
  • Wasabia tarjoiluun
  • Inkivääripikkelsiä tarjoiluun
  • Japanilaista soijakastiketta tarjoiluun

Riisin valmistus:

1. Huuhtele riisi lävikössä useita kertoja kylmällä vedellä, kunnes tärkkelys on vähentynyt ja huuhteluvesi on kirkasta.
2. Anna huuhdellun riisin seistä kattilassa kylmässä vedessä n.15 minuuttia kannen alla. 
3. Lisää kombumerilevä ja käännä levy kuumimmalle asteelle. Kun vesi alkaa kiehua, poista levä syömäpuikoilla ja käännä virta pienimmälle. Anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia.
4. Kun riisi on kypsää, katkaise lämpö ja anna hautua kannen alla vielä 15 minuuttia.
5. Anna riisin jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Japanilaiset ovat käyttäneet jäähdytykseen pertineisesti viuhkaa, mutta siihen voi käyttää esim. tuuletinta tai sanomalehteäkin. Jääkaappiin riisiä ei kannata jättää ainakaan pitkäksi aikaa, koska se kovettuu kylmässä. Jos riisin haluaa valmistaa edellisena iltana, se säilyy huoneenlämmössä päivän, jolloin se kannattaa vielä peittää kostealla pyyhkeellä kuivumisen estämiseksi. 

Riisiviinietikkaseos:

6. Sekoita kupissa sokeri, suola ja riisiviinietikka. Sekoita hyvin lusikalla.
7. Kaada seos riisiin tasaisesti samaan aikaan kun sekoitat riisiä leikkausliikkein, älä painele tai survo riisiä.

Täytteiden valmistelu:

8. Halkaise avokado kahtia ja irrota kivi. Lisää sitruunamehua estääksesi sen tummumista. Suikaloi.
9. Paloittele lohi, ellet käytä valmiiksi viipaloitua lohta.

Tavalliset maki-rullat (riisi sisällä ja levä ulkona):

10. Aseta leväarkki bambumatolle. Kastele kädet vedessä. Levitä muutama ruokalusikallinen riisiä kostutetuin käsin arkille ohueksi kerrokseksi ja jätä yläkulmaan n. 2 cm tyhjää rullan saumakohdan varmistamiseksi myöhemmin.
11. Aseta tuorejuusto, avokaadoviipaleet ja lohiviipaleet arkin alkupäähän riviksi.
12. Pyöräytä riisi rullaksi bambumaton avulla. Sivele saumakohtaan vettä, jotta se tarttuisi paremmin kiinni.
13. Leikkaa terävällä, vedessä kostutetulla veitsellä 8-7 palaa rullasta.

Uramaki-rullat eli keikausrullat (riisi ulkona ja levä sisällä):



14. Aloita samalla lailla levittämällä riisi merilevälle kuin tavallisissakin rullissa. Älä jätä 2 cm:n tilaa yläkulmaan.
15. Ota bambumatto ja peitä se muovikelmulla. Laita kelmutetun maton päälle noriarkki väärinpäin niin, että levitetty riisi tulee alaspäin.
16. Levitä merilevän päälle tuorejuusti, avokado, lohi ja tilli.
17. Rullaa sushi kääröksi käyttäen apunasi muovikelmua ja bambumattoa.
18. Aseta valmiin käärön päälle vielä tuorejuustoa ja sen päälle rivi lohiviipaleita. Vahvista rullaa vielä kerran bambumatolla ja leikkaa kostutetulla veitsellä 7-8 palaa.



 

maanantai 5. elokuuta 2013

Tofu-avokadosalaatti

Tänään keittiössä vieraili No Recipies blogin tofu-avokadosalaatti seesaminsiemenillä. Tämä japanilaistyylinen resepti on loistava kevyt lounas kuumiin kesäpäiviin. Japanilaistyylisen ruoasta tekee seesamin ja pehmeän tofun käyttö. Minulla ei ollut varastoissani kevätsipulia, jota olisi tullut alkuperäiseen ohjeeseen, joten korvasin sen kotiyrttitarhasta löytyvällä rucolalla.



Tofu-avokadosalaatti (neljälle)

     
  • 200g pehmeää tofua
  • 2 avokadoa
  • kouralinen korianteria
  • kourallinen rucolaa
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 1 tl sitruunamehua
  • reilusti suolaa

1. Valuta kuutioitua tofua lävikössä puolesta yhteen tuntiin. Muuten salaatista tulee vetistä.
2. Avaa avokado, poista kivi, kuori ja pilko. Lisää sitruunamehua avokadoviipaleille estämään hedelmän tummumista.
3. Sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa, pirskottele päälle seesaminsiemenet ja yrtit. Varo, ettei pehmeähipiäinen tofu murskaannu sekoitusvaiheessa. Tarjoile heti.