Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuudelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuudelit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tom Yam -keitto (ต้มยำ)





Blogi on takaisin toiminnassa entistäkin paremman kameran kanssa. Uuden kameran kunniaksi voikin yrittää tehdä mahdollisimman värikästä ruokaa, joka on ilo sekä ihmis- että mekaaniselle linssille. Näin talvella olen ihastunut thairuokiin, sillä niiden värit ja tulisuus tasapainottavat vähälumisen ja tylsän talven ankeutta.

Tom Yam on kirkaslimeinen thaikeitto, joka klassikkona tunnetaan ympäri maailmaa. Kirjaimellisesti tom yam tarkoittaa tulista ja hapanta, kyseessä on siis thaimaalainen versio myös Kiinassa tunnetusta mausteisen happamasta keitosta. Tom yam kung eli tom yam -keitto katkaravuilla on keiton kaikkein kuuluisin versio kiitos Thaimaan turismin. Nykyisin keittoon on suosittua myös lisätä hieman chilitahnaa, jotta punainen väri vielä korostaisi keiton tulisuutta (sitä ei tosin tässä reseptissä käytetä). Oma versio tänään on kuitenkin ns. tom yam kai eli tom yamia kanan kanssa. Ajattelin tulevaisuudessa tarjota tätä ruokaa tosin myös vegaanikaverilleni, sillä kuten kaikesta thairuoasta tästäkin saa helposti täysipainoisen kasvisversion ottamalla kalakastikkeen pois ja korvaamalla kanan tofulla.

Pientä tieteellistä spekulaatiota on myös ilmassa tom yam -keiton terveellisyyttä: sen suosiota on osittain pidetty syynä Kakkois-Aasian vähäiseen suolistosyöpäesiintyvyyteen. Se nimittäin sisältää niin paljon terveellisiä yrttejä ja kasviksia (lähde: BBC)

Tom yam -keitto (kuudelle)


  • 4 sitruunaruohon vartta
  • 5 cm inkivääriä
  • 5 kaffirlimetin lehteä
  • 1 kokonaisen limen mehu
  • 2-3 thaichiliä
  • 1 tomaatti
  • 1 sipuli
  • 3 kevätsipulin vartta
  • 1/2 rasia herkkusieniä
  • 400 g kanaa tai tofua
  • 1 paprika
  • korienteria koristeluun
  • 2,5 rkl kalakastiketta (vegaaniversiossa voi jättää pois)
  • riisnuudelia tarjoiluun

    Liemi:
  • 1 l kanalientä tai kasvislientä (1 l vettä + puolikas liemikuutio) 

1. Huuhdo kaikki kasvikset ja sienet.
2. Viipaloi tomaatti lohkoihin, halkaise sienet, kuori ja viipaloi inkivääri, suikaloi paprika ohuiksi suikaleiksi ja pilko sipuli ja chili. Revi kuivatut limetin lehdet pieniksi ja leikkaa kevätsipulinvarret n. 2 cm paloiksi.
3.Leikkaa sitruunaruohosta varret ja kova juuriosa pois. Kuori ensimmäinen kova kerros pois. Silppua ruoho sen jälkeen pieneksi. Kuutio myös kana tai tofu.
4. Kiehauta vesi kattilassa. Lisää liemikuutio.
5. Lisää keittoon sitruunaruohomurska, kaffir-limetin lehdet ja inkivääri. Nauti keittiöön leviävästä sitruunaisesta tuoksusta!
6. Kun vesi kiehuu, lisää kanapalat tai tofupalat.
7. Kaada joukkoon chilit ja purista limetin mehu.
8. Lisää kalakastike ja sekoita.
9. Lisää sienet, paprika ja sipuli. Kiehuta edelleen keskilämmöllä.
10. Lisää lopuksi korianteri, kevätsipuli ja tomaattilohkot.
11. Tarjoile keitettyjen riisinuudelien kanssa kulhoista.



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hapan ja tulinen nuudelikeitto (酸辣汤)

Suan là tang eli niin sanottu hot and sour eli hapantulinen keitto on eräs Kiinan suosituin keittotyyppi. Se, kuten iso osa muistakin Kiinan tunnetuimmista ruoista, tulee Sichuanista. Ruokalaji on kuuluisa tavastaan yhdistää kaksi hyvin erilaista makua toimivaksi kokonaisuudeksi: tulisuus tulee chilistä ja happamuus viinietikasta. Olen ottanut ohjeeni taiwanilaiselta televisiokokilta, Ching He Huangilta, mutta keitosta on lukuisia muitakin sovelluksia. Tässä reseptissä on suositeltavaa käyttää aasialaisista ruokakaupoista saatavaa kiinalaista  Chinkiangin mustaa viinietikkaa, joka antaa aivan erityisen, pehmeän happamuuden maun ruoalle. Jos sitä ei ole saatavilla, voit myös käyttää muuta riisiviinietikkaa tai balsamiviinietikkaa.



Hapantulinen nuudelikeitto (3-4 annosta)
  • 1 rasia shiitakesieniä 
  • 2,5 cm tuoretta inkiväärinjuurta
  • 1 punainen tuore chili
  • 7 dl kasvislientä
  • 1 purkki bambunversoja
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl kiinalaista Chinkiangin riisiviinietikkaa tai balsamiviinietikkaa
  • ripaus mustapippuria
  • 200 g venhnänuudeleita (tai myös munanuudeleita)
  • kourallinen tölkkipavunituja  
  • 1 kevätsipuli
  • 200g kanansuikaleita (tässä käytin marketin grilliosastolta ostettua valmiiksi grillattua kanankoipea, jonka perkasin luista, mutta myös pannulla paistetut kanansuikaleet käyvät)



1. Kuori ja pilko inkivääri. Paloittele chili ja shiitakesienet. Silppua kevätsipulit juuresta varteen.
3. Kuumenna öljy wokissa kovalla lämmöllä. Paista inkivääriä ja chilejä.
4. Heitä sekaan sienet ja kypsennä.
5. Kun sienet ovat kypsät, heitä wokkiin 7 dl kasvislientä (vettä, johon olet sekoittanut kavisliemikuution).
6. Lisää bambunversot, kevätsipuli ja pavunidut.
7. Heitä keitokseen vielä nuudelit ja anna niiden pehmentyä n. 3 minuuttia.
8. Lisää seuraavaksi soijakastike ja viinietikka. Voit heittää myös vielä sekaan hieman pippuria ja vettä.
9. Lisää viimeisenä valmiiksi paistetut kanansuikaleet ja keitä vielä minuutti.





maanantai 4. marraskuuta 2013

Misoramen (味噌ラーメン)

Marraskuu on masentavaa.
Pimeää tulee jo iltapäivällä, ja vettä sataa koko ajan.
Jos yhtään piristäisi, voi kuitenkin syödä Hokkaidolta, Japanin pohjoisimmalta saarelta, kotoisin olevaa misoramenkeittoa. Oma versioni on ryyditetty seesamitahnalla, joka antaa liemeen turvallisen lämpimän maun.
 



Misoramen (kolmelle)


Päälliset:
  • 160 g kaalia
  • 1 paketti tofua
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 140 pavunituja
  • 1 tl chilikastiketta
  • 1 tl soijakastiketta
  • seesamiöljyä
  • 1 dl pakastemaissia
  • 1 dl kevätsipulin vihreää osaa tai purjon vihreää osaa 
 
Liemi:
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tl inkivääriraastetta
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 rkl seesamitahnaa
  • 2 tl sokeria
  • 2 rkl misoa
  • 8 dl kasvislientä
  • 2 pakettia instant-ramen nuudeleita tai aitoja, tuoreita nuudeleita, jos on saatavilla


Keitto:
1.Lisää seesamitahna, sokeri, soijakastike ja seesamiöljy astiaan. Sekoita ja lisää muutamia lusikallisia vettä, jos tahnasta alkaa tulla liian tahmeaa ja se tarttuu kiinni lusikkaan.
2. Kaada kasvisliemi kattilaan, heitä sekaan inkivääri ja valkosipuli. Käännä kuumalle ja keitä. 
3. Kun seos kiehuu, käännä virta pois ja sekoita miso joukkoon.
4. Sekoita misoliemeen vielä äsken valmistamasi seesamitahnaseos. Jos haluat keitosta puhtaampaa, voit kaataa sen vielä lävikön läpi toiseen kattilaan, jotta isoimmat kököt raaka-aineksista jäävät lävikkoon.
5. Hauduta lientä pienimmällä lämmöllä sillä aikaa, kun valmistelet muita aineksia.

Päälliset:

1.Leikkaa kaali suikaleiksi.
2. Murksaa valkosipuli.
3. Kuutioi tofu.
4. Paista seesamiöljyssä. Ensin tofupalat. Lisää valkosipuli ja hieman seesamiöljyä.
5. Lisää chilitahna ja sekoita se tofun kanssa.
6. Lisää lämpöä ja heitä sekaan kaalinsuikaleet.
7. Paista kunnes kaali pehmenee ja lisää pavunidut.
8. Keitä nuudelit ja valuta.
9. Jaa nuudelit tarjoilukulhoihin, kaada liemi päälle ja lisää päälliset.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Tsukimi udon eli täysikuun nuudelit (月見うどん)

Kesällä tein ensimmäisen versioni japanilaisesta tsukimi udonista eli kirjaimellisesti kuunkatselu-udonnuudelikeitosta. Se oli maultaan ihan ookoo, muttei täysin onnistunut "kuun" eli keltaisen kanamunan suhteen. Keitin kanamunaa nimittäin silloin liikaa ja rikoin sen suoraan nuudeleiden päälle. Tällä kertaa keitin munan erikseen japanilaisella "uppomuna" tyylillä, mikä teki munasta löysän ja sai sen säilyttämään kauniin keltuaisen värinsä. Lisää tästä varsinaisessa ohjeessa.

Tsukimi udon on perinteisesti keskisyksyn ruokaa, ja sitä valmistetaan täyden kuun aikaan (kananmunan keltuainen symbolisoi siis kuuta, jota katsellaan). Koska rakastan ruokaa, jolla on romanttinen nimi ja koska nyt sattui olemaan keskisyksy ja kaikenlisäksi täysikuu, tsukimi udon sopi loistavaksi illallisvalinnaksi.






Tsukimi udon (kolmelle) 
shiitakkeita, sokeriherneitä, nuudelia, dashijauhetta,
soijakastiketta ja miriniä
  • 100 g udon-nuudeleita
  • 50 g shiitakesieniä
  • 50 g sokeriherneitä
  • 3 kanamunaa
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • (norihiutaleita koristeluun)
Liemi:
  • 2 rkl ruskeaa sokeria
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 3 rkl miriniä
  • 6 dl dashi-lientä
1. Huuhtele sokeriherneet ja shiitakkeet. Leikkaa shiitakkeet puoliksi.
2. Valmista liemi keskikokoisessa kattilassa. Kaada kattilaan soijakastike, mirin ja sokeri ja sekoita vispilällä. Lisää sen jälkeen dashiliemi (6 dl vettä ja dashiliemijauhetta).
3. Kuumenna liesi ja anna kiehua hiljalleen. Pidä liesi pienellä lämmöllä, jotta liemi ei jäähdy, kun valmistelet muita aineksia.
4. Kuumenna pannu ja paista siinä herneitä ja sieniä, kunnes ne ovat ruskistuneet.
5. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdyttele kylmän veden alla.


Kanamunan keittäminen: 
Valmis "onsen tamago" -muna

1. Kanamuna keitetään japanilaisella onsen tamago -tyylillä (kirjaimellisesti kuuman lähteen muna), joka muistuttaa uppomunan keittämistä. Kanamunan kuuluu jäädä löysäksi tässä ruokalajissa (vrt. keltainen kuu), joten sitä ei keitetä koko ajan kiehuvassa yli 100 asteisessa vedessä.
2. Keitä n. 8 dl vettä vedenkeittimessä tai kattilassa.
3. Kun vesi kiehuu täysillä, laita munat toiseen tyhjään kattilaan tai muuhun kuumaa vettä kestävään astiaan ja kaada kiehuva vesi päälle.
4. Lisää veteen 1 rkl maissitärkkelysseosta (1 rkl vettä ja 1 rkl tärkkelystä), mikä estää vettä tiivistymästä munan ympärille. Laita kansi päälle.
5. Anna munien seisoa kuumassa vedessä 15 minuuttia. Älä keitä.
6. Ota munat pois ja jäähdyttele niitä kylmän veden alla. Kun rikot munan, sisällön pitäisi valua ulos kuoresta kauniina ja ehjänä. 

Kokoa lopuksi annos niin, että laita kulhon pohjalle nuudeleita, kaada liemi päälle, sen jälkeen shiitakesienet ja sokeriherneet ja lopuksi uppokeitetty muna. Riko valmis muna syömäpuikoilla, jotta keltainen väri pääsee oikeuksiinsa.




keskiviikko 21. elokuuta 2013

Chow mein (炒麵): paistetut nuudelit

Chow mein tarkoittaa kantonin kiinaksi kirjaimellisesti paistettuja nuudeleita. Tyypillisesti se sisältää kanaa ja vihanneksia paistettujen nuudelein kanssa soijakastikkeella maustettuna. Chow meinistä on kehittynyt erilaisia versioita kaikkissa maailman kolkissa, jotka ovat vain jotenkin altistuneet kiinalaisten ja kiinalaisen ruokakulttuurin läsnäololle. Ruoka on tunnettu hieman erilaisina muunnoksian esimerkiksi Japanissa (yakisoba), Intiassa ja Yhdysvalloissa, jossa se on yksi suosituimpia kiinalaisten ravintoloiden ruokia. Ruokalajin juuret ovat Etelä-Kiinasta, josta suurin osa ulkomaille muuttaneista kiinalaisista siirtolaisista oli lähtöisin etenkin 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla. Chow mein kuuluu ns. länsimaalaistuneen kiinalaisen keittiön alakategoriaan, koska kiinalaisten maastamuutto ulkomaille ja ruoan suosio ravintolaruokana ovat tehneet siitä klassikon. Se on myös erityisen hyvä arkiruoka, koska sitä on helppo ja nopea valmistaa isojakin määriä kerralla ja siihen voi laittaa melkein mitä vain lihaa ja kasviksia.



Salaatinelehdet eivät perinteisesti kuulu kiinalaiseen ruokakulttuuriin eivätkä kattaukseen, mutta niitä sattui olemaan kasvimaalla. Pahoittelen myös, että ainesosakuva puuttuu tästä bloggauksesta, koska unohdin ottaa sen ennen kuin oli liian myöhäistä.

Chow mein (neljälle)

  • 150 g vehnänuudeleita
  • loraus seesamiöljyä
  • 400 g kanansuikaleita
  • 1 paprika
  • 1 porkkana
  • 2 kevätsipulin oksaa
  • 1 iso sipuli
  • mustapippuria
  • kourallinen cashwepähkinöitä
  • 1 dl vihreitä papuja (jos sattuu löytymään jääkaapista, kuten meillä)

Marinadi:
  • 1 tl kiinalaista viisimaustejauhetta
  • loraus tummaa soijakastiketta
  • 1 rkl chilikastiketta
  • 1 rkl maissijauhoa

1. Kaada kanan suikaleet astiaan ja sekoita marinadiainekset joukkoon. Sekoita kunolla. Jätä odottamaan jääkaappiin vähintään 20-30 minuutiksi.
2.  Keitä nuudelit pussin ohjeen mukaan.
4. Pieni kaikki vihannekset suupaloiksi. (Jos käytät papuja, ryöppää niitä ensin kiehuvassa vedessä).
5. Valuta kypsät nuudelit ja huuhtele kylmässä vedessä. Lisää joukkoon loraus seesamiöljyä, jotta nuudelit eivät tartu toisiinsa.
6. Kuumenna öljy pannulla. Lisää kana ja paista paloja käänellen kuumalla lämmöllä, kunnes kana ruskistuu. Lisää vihannekset ja paista nopeasti, kunnes ne ovat al dente eli vain hieman kypsentyneitä ja rapeita. Lisää lopuksi pähkinät.
7. Lisää keitetyt nuudelit pannuun ja sekoita. Paista vielä alle minuutti.





lauantai 17. elokuuta 2013

Bukkake udon (ぶっかけうどん)

Bukkake tarkoittaa japaniksi roiskiminen, kaataminen tai heittäminen. Tämä ruokalaji onkin saanut nimensä tavasta, jolla kastike kaadetaan nuudeleiden ja muiden ainesten päälle, siinä missä tavallisesti kastike kaadetaan kulhoon ensimmäiseksi ennen nuudeleita. Ruoka on tyypillinen kesäruoka, sillä se tarjoillaan kylmänä. Vaikka helteet ovat ohi, bukkake udon maistuu sadepäivän lounaanakin.


Bukkake udon (kahdelle)

  • 100 g udonnuudeleita
  • 2 tl wakamemerilevää kuivattuna
  • 5 cm pala valkoista retikkaa tai daikonretikkaa 
  • 2 tl inkivääritahnaa tai raastettua inkivääriä
  • 2 kevätsipulin vartta
  • seesaminsiemeniä


Liemi:

  • 3 dl vettä
  • 1 tl dashijauhetta
  • 2,5 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl miriniä

1. Revi kuivattu wakamemerilevä käsin pienemmiksi paloiksi, jotta merilevä on helpompi syödä. Liota sitä sen jälkeen kädenlämpöisessä vedessä muutama minuutti, kunnes levä aukeaa.
2. Silppua kevätsipulinvarsi renkaiksi ja raasta retikka
3. Tee kaksi pehmeäksi keitettyä munaa mikrossa: laita kumpikin muna erillisiin pieniin kulhoihin. Painele reikiä keltuaisiin haarukalla poistaaksesi munan pinnassa olevan jännitteen, jottei muna räisky mikrossa. Peitä kulhot vielä kelmulla estääksesi munien potentiaalista sotkemista lämmittäessä. Laita vuorotellen kanamunat mikroon 600 watin teholle ja lämmitä 30 sekuntia. Jätä valmiit pehmeäksi keitetyt munat odottamaan.
4. Valmista liemi. Kaada kattilaan vesi, mirin ja sokeri. Keitä keskilämmöllä.
5. Kun vesi kiehuu hieman, lisää soijakastike ja dashikastike. Jätä liemi odottamaan ja jäähtymään.
6. Keitä nuudelit. Kun ne ovat valmiit, huuhtele niitä kylmässä vedessä ja hankaa käsin poistaaksesi tärkkelystä.
7. Kokoa annokset kulhoihin: aloita lisäämällä pohjalle keitetyt ja jäähdytetyt nuudelit, lisää päälle retikkaraaste, inkivääritahna, merilevä, muna, kevätsipulisilppu ja hieman seesaminsiemeniä. Kaada lopuksi päälle viilennyt liemi ja nauti.



tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tsukimi udon (月見うどん)



Udon on japanilainen paksu vehnänuudelityyppi (tosin samankaltaista nuudelia syödään myös muualla Aasiassa) ja tsukimi udon tarkoittaa kirjaimellisesti kuun katselu udonia. Japanissa tiettyyn vuodenaikaan liittyvät ruoat ovat hyvin tärkeitä ja ihmiset jaksavat innostua niistä paljon enemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Tsukimi udon liittyykiin keskisyksyyn, jolloin täydenkuun aikaan on ollut tapana valmistaa tätä nuudeliruokaa. Puoliraaka kanamunan keltuainen nuudeliliemessä esittää syksyn täysikuuta. En voi sanoa ensimmäistä kokeiluani täysin onnistuneeksi, sillä kanamunani hajosi liemessä ja keitin sitä liian kauan, jolloin keltuainen ehti hyytyä vaaleankeltaiseksi kadottaen halutun värin ja ominaisuutensa.

Tsukimi udon (kahdelle) 
  • 100 g udonnuudeleita
  • puolikas kiinankaali
  • 1 kevätsipuli (varsi ja sipuliosa)
  • 2 munaa
  • sesaminsiemeniä koristeeksi
Liemi:
  • 1 pieni pala kombu-merilevää (ei välttämätön)
  • 3 tl japanilaista dashi-lientä jauheena
  • 1 rkl mirin-riisiviiniä (voi korvata etikalla)
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl suolaa
  • 5 dl vettä
1. Leikkaa kiinankaali suikaleiksi ja silppua kevätsipuli
2. Keitä nuudelit, valuta kylmässä vedessä ja siirrä syrjään.
3. Tee liemi kattilassa. Kiehauta vesi ja liota kombumerilevän palaa kiehuvassa vedessä hetki, kunnes makua on imeytynyt. Nouki syömäpuikoilla kombulevän pala pois.
4. Lisää kaikki muut liemiainekset kiehuvaan veteen ja sekoita.
5. Lisää kiinankaalisuikaleet ja huuhdellut ja keitetyt nuudelit liemeen.
6. Kun liemi kiehuu taas, riko 2 kanamunaa keittoon. Varo, etteivät munat tartu toisiinsa kiinni, joten jätä niiden välille tilaa. Anna keitoksen kiehua niin kauan, kunnes kanamunat ovat puolikypsiä. Keltuainen ei saa jähmettyä kokonaan, vaan kuuta muistuttavan kirkkaan keltaisen pitäisi näkyä keitossa (se on kuu, jota katsellaan!).
7. Jaa nuudelikeitto kahteen kulhoon, niin, että kanamunat tulevat päälle. Lisää päälle seesaminsiemeniä ja kevätsipulisilppua.


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Japanilainen tantan men (担々麺): nuudeleita, kaalia ja lihaa seesamiliemessä

Vaikka tästä piti tulla kasivspainotteinen blogi, olen taas vääntämässä sianliharuokaa. Dan dan mian eli japanilaisittain tan tan men on alunperin Kiinan Sichuanista kotoisin oleva nuudeliruoka. Sichuanissa sitä hallitsevat alueelle tyypilliset hyvin tuliset maut. Japanilaiset ovat ottaneet kuitenkin myös tämän alunperin kiinalaisen ruoan omakseen ja muunnelleet siitä japanilaistyylisen mm. laimentamalla pistävää tulisuutta. Japanissa kiinalaisperäisistä nuudeleista valmistetut nuudelikeitot (ramen) ovat täysin oma kulinaarisuuden muotonsa, mikä Kiinasta oikeastaan puuttuu, sillä kiinalaiset syövät nuudelit yleensä paistettuna tai keitettynä ilman lientä tarjoiluvaiheessa. Keitot ovatkin alunperin Kiinassa olleet pelkkänä ruokajuomana.


Tämä ruokalaji on työteliäs (valmistukseen menee n.2 h), joten sitä ei kannata valmistaa kiireisenä pika-ateriana. Oman reseptini olen ottanut iki-ihanalta Cooking with dog -Youtube -kanavalta, joka esittelee japanilaisa keittiötä söpö Francis-koira selostajanaan. Koska kiinalaista pak choi pinaattikiinankaalia ei ollut saatavilla, korvasin sen tavallisella kiinankaalilla. Liemestä tuli myös aika mietoa, koska en saanut käsiini chiliöljyä, joka olisi kuulunut ruokaan. Toisaalta soijamaidon ja seesamitahnan pehmeys ilman chiliä tekee liemestä ihanan samettisen.

Japanissa olisi tietysti pyhäinhäväistys käyttää pussinuudeleita, mutta aitojen tuoreiden ramen-nuudeleiden puuttuessa se lienee ainoa vaihtoehto. Eikä minulla ollut edes aitoja isoja ramen-kulhoja, vaan nuudelit popsittiin arabian pienistä...



Tantan men (neljälle)

n. 200 gramma vehnänuudeleita
1 kiinankaali (tai pinaattikiinankaalia, jos saatavilla)
seesamiöljyä
chiliöljyä
sesaminsiemeniä

Keittopohja:
6 rkl seesamitahnaa (tahini-tahnakin käy)
4 rkl soijakastiketta
4 tl viinietikkaa
3 kevätsipulin vartta
1 rkl chiliöljyä (tai chilikastiketta)

Liemi:
4 dl soijamaitoa
6 dl kananlientä (6 dl vettä ja limikuutio)

Jauheliha kastikkeineen:

200g sianjauhelijaa
2 tl valkosipulimurskaa
2 tl inkiväärimurskaa
3 rkl japanilaista misotahnaa
2 rkl sakea tai japanilaista mirin -riisiviiniä

Viipaloi kiinankaali, leikkaa kevätsipuli renkaiksi ja murskaa inkivääri ja valkosipulinkynnet. Ruskista jauheliha pannulla. Lisää kaikki mausteainekset lihaan ja paista vielä hetki koko ajan sekoittaen. Siirrä mausteinen liha sivuun omalle lautaselleen odottamaan.

Valmista keittopohja ja liemi. Sekoita kulhossa seesamitahna, soijakastike, viinietikka ja chiliöljy. Lisää hiukan vettä, jos tahna on liian jähmeää. Keitä vesi kattilassa ja lisää siihen liemikuutio. Keitä n. minuutti hiljaisella lämmöllä kunnes kuutio on liuennut ja lisää soijamaito. Yhdistä seesaminen keittopohja kuumaan liemeen ja sekoittele. Lisää vielä kevätsipulisilppu.

Ryöppää kiinankaalin viipaleet kiehuvassa vedessä ja tilkassa seesamiöljyä. Jätä sen jälkeen odottamaan lautaselle ja keitä samassa vedessä vielä nuudelit pakkauksen mukaan.

Kokoa lopulta isotöinen nuudeliruoka. Kaada liemi kulhoon, asettele nuudelit ja sen jälkeen niiden päälle keitetyt kaalit ja jauheliha. Sirottele lopuksi seesaminsiemeniä päälle.

Toisin kuin lännessä on totuttu, nuudelit eivät useinkaan ole pikaruokaa :)