Näytetään tekstit, joissa on tunniste pavut ja linssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pavut ja linssit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sichuanin munakoisoa, tofua ja vihreitä papuja (四川茄子, 豆腐 和菜豆)

"Keisarille kansa on taivas, mutta kansalle ruoka on taivas" -kiinalainen sananlaksu

Blogi on ollut valitettavasti tauolla koko kevään ja kesän muiden kiireiden takia, mutta palailee toivottavasti nyt aktiivisemmin ruutuihinne taas kesällä. Jos lukijoita on vielä jäljellä!




Loppukesän avaa itäkiinalainen perusruoka, sichuanilaista munakoisoa, tofua ja vihreitä papuja eli Sichuan qiezi, doufu huo caidou (kirjaimellisesti munakoison poika, käynyt papu ja vihannespavut). Sichuanin alueen itäkiinalaiset ruoat ovat tunnettuja tulisuudestaan eli runsaan chilin ja valkosipulin käytöstä. Autenttiset sichuanilaiset ruoat olisivat oikeastaan niin tulisia, ettei niitä pystyisi tottumaton edes syömään. Tämä on siis laimennettu versio.



Kao shan pavut tarkoittavat ns. kuivana keitettyjä papuja, mikä tarkoittaa, ettei papuja ole keitetty liemessä tai vedessä. Reseptiä voi käyttää myös muissa vihanneksissa kuten okrassa tai parsassa. Sichuanilaisen mausteiden munakoison voi tarjota kylmänä tai kuumana. Molemmat reseptit ovat kirjasta The practical encyclopaedia of Asian cooking (Morris ja Hsiung).

Asunto tuoksuu taivaalliselle tämän ruoan jälkeen!

Sichuanin munakoisoa, tofua ja vihreitä papuja (neljälle - kuudelle) 


  • 2 munakoisoa, yhteensä n 600 g
  • 1 rkl suolaa
  • 1 tl chilijauhetta tai hiutaleita
  • suolaa ja pippuria
  • seesaminsiemeniä koristeluun
  • jasmiiniriisiä tarjoiluun


Kastike:

  • 1 tuore chili
  • 2 valkosipulin kynttä tai 2 tl valkosipuli murskaa
  • 1 rkl soijaa
  • 1 rkl kiinalaista riisiviinietikkaa


Pavut ja tofu:

  • 1 paketti tofua
  • 450 g vihreitä papuja pakasteena tai tuoreena
  • 4 cm pala tuoretta inkivääriä
  • 1 tl sokeria
  • Suolaa ja mustapippuria


Munakoisot

1. Leikkaa munakoisot paloiksi, laita ne lautaselle ja pirskottele niiden päälle suolaa. Jätä odottamaan 15-20 minuutiksi.
2. Aloita munakoisojen vetäytyessä riisin keittäminen. Paloittele chili ja valkosipuli.
3. Kuumenna öljy wokissa. Lisää chili ja valkosipuli ja kuumenna hetkisen.
4. Lisää kuumaan, mausteiseen öljyyn munakoisonpalat ja paista hämmentäen 2-3 minuuttia kunnes munakoisot ovat hieman pehmentyneet ja ruskistuneet.
5. Lisää soija ja viinietikka sekä hieman vettä.
6. Laita isolle lautaselle odottamaan.

Pavut ja tofu

1. Leikkaa pavut, jos ostit ne tuoreina, kuutioi tofu ja kuori ja paloittele inkivääri.
2. Kuumenna öljy wokissa ja heitä tofu ja pavut sekaan. Paista 1-2 minuuttia kunnes tofu ruskistuu hieman ja pavut vähän pehmenevät.
3. Lisää inkivääri sekaan ja paista vielä n. minuutti, jotta pavut maistuvat. Lisää soijakastike, suola ja sokeri.
4. Siirrä pavut ja tofu lautaselle ja tarjoile riisin ja munakoisojen kera.


maanantai 4. marraskuuta 2013

Misoramen (味噌ラーメン)

Marraskuu on masentavaa.
Pimeää tulee jo iltapäivällä, ja vettä sataa koko ajan.
Jos yhtään piristäisi, voi kuitenkin syödä Hokkaidolta, Japanin pohjoisimmalta saarelta, kotoisin olevaa misoramenkeittoa. Oma versioni on ryyditetty seesamitahnalla, joka antaa liemeen turvallisen lämpimän maun.
 



Misoramen (kolmelle)


Päälliset:
  • 160 g kaalia
  • 1 paketti tofua
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 140 pavunituja
  • 1 tl chilikastiketta
  • 1 tl soijakastiketta
  • seesamiöljyä
  • 1 dl pakastemaissia
  • 1 dl kevätsipulin vihreää osaa tai purjon vihreää osaa 
 
Liemi:
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tl inkivääriraastetta
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 rkl seesamitahnaa
  • 2 tl sokeria
  • 2 rkl misoa
  • 8 dl kasvislientä
  • 2 pakettia instant-ramen nuudeleita tai aitoja, tuoreita nuudeleita, jos on saatavilla


Keitto:
1.Lisää seesamitahna, sokeri, soijakastike ja seesamiöljy astiaan. Sekoita ja lisää muutamia lusikallisia vettä, jos tahnasta alkaa tulla liian tahmeaa ja se tarttuu kiinni lusikkaan.
2. Kaada kasvisliemi kattilaan, heitä sekaan inkivääri ja valkosipuli. Käännä kuumalle ja keitä. 
3. Kun seos kiehuu, käännä virta pois ja sekoita miso joukkoon.
4. Sekoita misoliemeen vielä äsken valmistamasi seesamitahnaseos. Jos haluat keitosta puhtaampaa, voit kaataa sen vielä lävikön läpi toiseen kattilaan, jotta isoimmat kököt raaka-aineksista jäävät lävikkoon.
5. Hauduta lientä pienimmällä lämmöllä sillä aikaa, kun valmistelet muita aineksia.

Päälliset:

1.Leikkaa kaali suikaleiksi.
2. Murksaa valkosipuli.
3. Kuutioi tofu.
4. Paista seesamiöljyssä. Ensin tofupalat. Lisää valkosipuli ja hieman seesamiöljyä.
5. Lisää chilitahna ja sekoita se tofun kanssa.
6. Lisää lämpöä ja heitä sekaan kaalinsuikaleet.
7. Paista kunnes kaali pehmenee ja lisää pavunidut.
8. Keitä nuudelit ja valuta.
9. Jaa nuudelit tarjoilukulhoihin, kaada liemi päälle ja lisää päälliset.

torstai 26. syyskuuta 2013

Khitchri (खिचड़ी) eli linssejä, kasviksia ja riisiä

"Kulhollinen khitchriä ja hieman jugurttia on köyhän miehen annos, joka sopisi kuninkaallekin" intialainen sananlasku.

Khitchri on alunperin Bangladeshistä, mutta se on levinnyt myös Intiaan ja Pakistaniin. Tyypillisesti se sisältää riisiä, linssejä tai papuja, muita kasviksia ja vahvoja mausteita. Ruoka on ikivanha arkiruoka, josta on mainintoja jo 1500-luvulla. Sen voi syödä sellaisenaan kevyenä lounaana tai tarjoilla jugurtin ja intialaisten lettujen tai leivän kera. Se ei ole välttämättä järin kaunista katseltavaa, mutta maku on mitä mielettömin. Tämäkin ohje on The Hare Krishna Book of Vegetarian Cookingista.



 
Khitchri (neljälle)
sitruuna, tomaatteja, chilejä, perunoita, inkivääri,
kukkakaalia, linssejä ja riisiä
  • 150g jasmiiniriisiä
  • 50g punaisia linssejä
  • 1 tl kurkumaa
  • kukkakaalin puolikas
  • 3 keskikokoista tomaattia
  • 2 perunaa
  • pala tuoretta inkivääriä
  • 2 tuoretta chiliä
  • 2 tl kuminan siemeniä
  • 0,5 tl mustapippuria
  • 3 rkl sitruunamehua
  • 1,5 tl suolaa
1. Huuhtele erikseen linssit ja riisi.
2. Laita linssit kattilaan kiehumaan ja lisää kurkuma. Kiehuta linssejä n.15 minuuttia.
3. Laita riisi samaan aikaan linssien kanssa kiehumaan toiseen kattilaan. Keitä ohjeen mukaan n.20 minuuttia.
4. Samaan aikaan kun linssit ja riisit kiehuvat, kuori perunat ja inkivääri ja paloittele ne. Paloittele myös tomaatit, kukkakaali ja chilit.
5. Kuumennä öljy pannulla ja lisää inkiväärisilppu, chili ja kuminansiemenet. Paista pari sekuntia.
6. Lisää kukkakaali ja perunakuutiot. Paista käänellen 4-5 minuuttia.
7. Lisää joukkoon tomaatinpalat, laita kansi paistinpannun päälle ja paista vielä 7-8 minuuttia.
8. Lisää kypsät riisit kypsään linssiseokseen ja hämmennä.
9. Yhdistä pannulla tai kattilassa paistetut kasvikset ja riisilinssisekoitus. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Voit myös laittaa nokareen voita makua tuomaan.
10. Koristele yrteillä ja tarjoile!
 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Intialainen sunnuntaibrunssi

Tämän ihanan ohjeen löysin 80-luvun The Hare Krishna book of Vegetarian Cooking -keittokirjasta, joka on paras tekemäni ilmainen kirjalöytö entisen työpaikkani kirjakierrätyksestä. Uskonnollisävytteinen keittokirja opettaa helpon ja nopean kasvisruoan tekoa hindulaisin veda-perustein eli hindulaisiin pyhiin teksteihin nojaten. Vaikka et olisikaan intialainen tai hindu, voit silti nauttia intialaisesta kasvisruoasta kiirettömänä viikonloppuna :)



Paistettuja kikherneitä ja paprikaa

Kokojyväletut

Intialaista juustoa ja paistettua tomaattia




Tamatar paneer malai - Intialaista juustoa ja paistettua tomaattia - टोमेटो पनीर मलाई (neljälle)


  • 200 g brie-juustoa tai intialaista panir-juustoa
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 2 keskikokoista tomaattia
  • 0,5 dl kermaviiliä
  • 2 rkl kasvisöljyä
  • kourallinen korianterin tai persiljan lehtiä

Mausteet:
  • 1,5 tl kuminansiemeniä
  • 1 tl kurkumaa
  • 2 tl suolaa
  • 0,5 tl pippuria

1. Pese tomaatit ja leikkaa ne 8 lohkoksi.
2. Lämmitä kasvisöljy pannulla. Lisää kuminansiemenet. Heti kun ne ovat tummentuneet, lisää tomaatinpalat.
3. Kääntele tomaatteja hetki, kunnes ne ovat hieman ruskistuneet.
4. Sekoita kuutioitu juusto joukkoon.
5. Lisää muut mausteet ja paista 2-3 minuuttia. Varo ettet riko tomaatinlohkoja. Kaada lopuksi kermaviili joukkoon.
6. Tarjoile lämpinänä, koristeltuna korianterin tai persiljan lehdillä.

(Tämä ohje on itseasiassa sama, josta tein edellisen postauksen intialaisen munakkaan - tällä kertaa vain aidosti juustolla eikä kananmunalla).


Atta dosa - Kokojyväletut - डोसा (4-5 kappaletta)
  • 100 g kokojyväjauhoja (esim.graham)
  • 50 g vehnäjauhoja
  • 1 rkl chilihiutaleita
  • hyppysellinen suolaa
  • 2,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • ruokaöljyä paistamiseen

1. Sekoita kaikki kuivat ainekset isossa kulhossa.
2. Lisää vesi hitaasti ja vispaa se jauhoihin kunnes saat sileän taikinan.
3. Peitä kulho pyyhkeellä ja jätä odottaamaan n. 30 minuutiksi.
4. Kuumenna paistinpannua keskilämmöllä. Jos haluat tarkistaa pannun sopivan kuumuuden, tiputa muutama vesipisara pannulle. Jos vesipisarat hyppivät ja kimpoilevat pannulta, se on tarpeeksi kuuma.
5. Lisää ruokaöljy. Kaada 4 ruokalusikallista taikinaa pannulle ja levitä se ohueksi kerrokseksi lusikan selän avulla pyörivin liikkeein.
6. Paista  2-3 minuuttia kunnes letusta tulee kultaisen ruskea. Käännä ja paista toinenkin puoli.  
7. Pinoa valmiit letut, jotta ne pysyvät lämpiminä.
8. Voit tarjoilla lettujen kanssa myös maustamatonta jugurttia, jos teet niitä erikseen.




Channa aur simla mirch - Paistettuja kikherneitä ja paprikaa - छोला और शिमला मिर्च (neljälle)
  • 250 g kikherneitä purkissa
  • 2 rkl kasivsöljyä
  • 1 vihreä paprika
  • 2 keskikokoista tomaattia
Mausteet:
  • 2 tl kuminansiemeniä
  • 1 rkl jauhettua chiliä
  • 1 tl tuoretta inkivääriä raasteena
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 0,5 tl suolaa

1. Pese ja leikkaa paprika 1,5 sentin paloihin. Pese tomaatit ja leikkaa 8 lohkoon.
2. Lisää öljy paistinpannuun ja paista kuminansiemeniä, kunnes ne ovat ruskistuneet. Lisää sitten jauhettu chili ja inkivääri.
3. Lisää kurkuma ja paprikat. Kun paprikat ovat pehmentyneet hieman, lisää kikherneet ja paista 3 minuuttia.
4. Lisää totmaatit ja paista vielä 5 minuuttia.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Gameni (がめ煮): kanaa ja vihanneksia

En ole alkavan syksyn kiireiden takia päivittänyt pitkään aikaan ja pahoittelen pientä taukoa aasialaisessa ruoanlaitossa.

Gameni tulee sanasta gamekuri-komu, mikä tarkoittaa kaikkia aineksia sekaisin. Oma reseptini on Machiko Yamadan kirjasta Japanilainen keittokirja (2004, WSOY), jossa se on nimetty "Kana-ja vihannespadaksi samurain tapaan", sillä ruoka oli alunperin Kyushu-saarella asuneiden Kuroda-samuraiden sotaruokaa. Nykyään se on yleinen juhlaruoka ympäri Japania.

Gameni on ihana ja lämmittävä alkusyksyn ruoka, jossa tulevat japanilaiseen tapaan esille kevyet suolaisen- ja sokerin maut yhdistettynä monipuolisten juuresten omaan makuun. Myös inkivääri tuo pataan raikkautta. Jos haluat valmistaa ruoan täysin kasvisversiona, voit korvata kanan friteeratulla tofulla.




Gameni (neljälle)
  • 400 g broilerin suikaleita
  • 100 g valkoista retikkaa
  • 100g bambunversoja
  • 1-2 porkkanaa
  • 1-2 mustajuurta, jos saatavilla
  • 2-3 perunaa
  • rasiallinen shiitake- tai herkkusieniä
  • 50g leikkopapuja tuoreena tai pakastettuna
  • 1 pala inkivääriä tai inkivääritahnaa
  • 3 rkl sokeria
  • 4 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl miriniä
  • 4 dl kananlientä

1. Kuori juurekset ja leikkaa ne sopiviksi suupaloiksi. Huuhtele ja paloittele sienet. Suikaloi inkivääri.
2. Keitä vihreät pavut kevyesti suolatussa vedessä
3. Ruskista broilerit kuumalla pannulla.
4. Kun broileri on kypsää, siirrä palat valmiiksi kattilaan odottamaan
5. Paista samalla tavoin muita vihanneksia hetki kuumalla pannulla ja siirrä nekin samaan kattilaan.
6. Kaada kattilaan kanan ja vihannesten päälle sokeri, soijakastike, mirin ja kananliemi. Keitä kunnes porkkanat ovat pehmentyneet ja neste vähentynyt.
7. Lisää lopuksi inkiväärisuikaleet ja keitetyt pavut kattilaan ja sekoita. Jaa annokset lautasille.
8. Tarjoile mukana kulhollinen keitettyä riisiä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Chow mein (炒麵): paistetut nuudelit

Chow mein tarkoittaa kantonin kiinaksi kirjaimellisesti paistettuja nuudeleita. Tyypillisesti se sisältää kanaa ja vihanneksia paistettujen nuudelein kanssa soijakastikkeella maustettuna. Chow meinistä on kehittynyt erilaisia versioita kaikkissa maailman kolkissa, jotka ovat vain jotenkin altistuneet kiinalaisten ja kiinalaisen ruokakulttuurin läsnäololle. Ruoka on tunnettu hieman erilaisina muunnoksian esimerkiksi Japanissa (yakisoba), Intiassa ja Yhdysvalloissa, jossa se on yksi suosituimpia kiinalaisten ravintoloiden ruokia. Ruokalajin juuret ovat Etelä-Kiinasta, josta suurin osa ulkomaille muuttaneista kiinalaisista siirtolaisista oli lähtöisin etenkin 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla. Chow mein kuuluu ns. länsimaalaistuneen kiinalaisen keittiön alakategoriaan, koska kiinalaisten maastamuutto ulkomaille ja ruoan suosio ravintolaruokana ovat tehneet siitä klassikon. Se on myös erityisen hyvä arkiruoka, koska sitä on helppo ja nopea valmistaa isojakin määriä kerralla ja siihen voi laittaa melkein mitä vain lihaa ja kasviksia.



Salaatinelehdet eivät perinteisesti kuulu kiinalaiseen ruokakulttuuriin eivätkä kattaukseen, mutta niitä sattui olemaan kasvimaalla. Pahoittelen myös, että ainesosakuva puuttuu tästä bloggauksesta, koska unohdin ottaa sen ennen kuin oli liian myöhäistä.

Chow mein (neljälle)

  • 150 g vehnänuudeleita
  • loraus seesamiöljyä
  • 400 g kanansuikaleita
  • 1 paprika
  • 1 porkkana
  • 2 kevätsipulin oksaa
  • 1 iso sipuli
  • mustapippuria
  • kourallinen cashwepähkinöitä
  • 1 dl vihreitä papuja (jos sattuu löytymään jääkaapista, kuten meillä)

Marinadi:
  • 1 tl kiinalaista viisimaustejauhetta
  • loraus tummaa soijakastiketta
  • 1 rkl chilikastiketta
  • 1 rkl maissijauhoa

1. Kaada kanan suikaleet astiaan ja sekoita marinadiainekset joukkoon. Sekoita kunolla. Jätä odottamaan jääkaappiin vähintään 20-30 minuutiksi.
2.  Keitä nuudelit pussin ohjeen mukaan.
4. Pieni kaikki vihannekset suupaloiksi. (Jos käytät papuja, ryöppää niitä ensin kiehuvassa vedessä).
5. Valuta kypsät nuudelit ja huuhtele kylmässä vedessä. Lisää joukkoon loraus seesamiöljyä, jotta nuudelit eivät tartu toisiinsa.
6. Kuumenna öljy pannulla. Lisää kana ja paista paloja käänellen kuumalla lämmöllä, kunnes kana ruskistuu. Lisää vihannekset ja paista nopeasti, kunnes ne ovat al dente eli vain hieman kypsentyneitä ja rapeita. Lisää lopuksi pähkinät.
7. Lisää keitetyt nuudelit pannuun ja sekoita. Paista vielä alle minuutti.





tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ingen no goma-ae ( いんげんのごま和え): leikkopavut seesamikastikkeessa japanilaisittain

Japanilainen leikkopapujen ja sesamkastikkeen yhdistelmä on yleinen esimerkiksi bento-lounasrasioissa ja lisäkkeenä pääruoalle. Japanilaiset uskovat sesaminsiementen olevan hyvin terveellisiä ja siksi niitä ja niistä tehtyjä tuotteita syödään maassa paljon. Tämän kyseisen ohjeen olen ottanu Yukiko Duken mainiosta kirjasta Viisi aasialaista keittiötä (2008). Tässä ohjeessa pavut on ryöpätty ja kastikke on kasattu keoksi ennen syömistä, mutta yleisempää on paistaa pavut ja sekoittaa kastike niihin jo tarjoiluvaiheessa.








Leikkopapuja seesamikastikkeessa japanilaisittain (neljälle)

250g tuoreita vihreitä papuja
3 rkl seesami- tai tahinitahnaa
1 1/2 rkl japanilaisten soijaa
1 rkl vaaleita sesaminsiemeniä tai sesamsiemenmausteseosta

Leikkaa pavuista päät pois ja huuhtele pavut. Ryöppää papuja hieman, mutta älä kuitenkaan keitä niitä liian lötköiksi. Sekoita seesami- ja soijakastike kulhossa. Jos tahna on liian jäykkää, lisää tilkka vettä. Huuhtele kypsät pavut kylmässä vedessä ja anna niiden jäähtyä. Kaada lopuksi kastike päälle ja lisää vielä sesamsiemeniä. Itse käytin pelkkien vaaleiden siementen sijaan Santa Marian wasabi-sesam -mausteseosta. Sekoita syöntivaiheessa.



torstai 6. kesäkuuta 2013

Thaimaalainen Laab moo - porsaanlihasalaatti yrteillä (ลาบหมู)

Vaikka tulenkin todennäköisesti esittelemään paljon kasvisruokaa blogissani, aloitan sen hieman shokeeraavasti heti jauhelihalla. Olen syönyt lähes vegaanisesti koko alkukesän, joten tänään teki mieli pitkästä aikaa lihaa (sallittakoon pienet synnit joskus). Laab moo eli mausteinen porsaanlihasalaatti on kotoisin Luoteis-Thaimaasta, josta se on tullut maahan laosilaisten siirtolaisten mukana. Muokkasin ohjeen kirjasta Viisi aasialaista keittiötä (Yukiko Duke, 2008). Korianteri, chili ja minttu maistuvat ihanan mausteisilta ja pistäviltä näin helteellä. Ruoan voi tehdä myös kasvisruokana korvaamalla lihan soijarouheella.





Laab moo -porsaanlihasalaatti yrteillä (neljälle)

5 cm tuoretta inkivääriä
Tuoretta korienteria
Tuoretta minttua
1 kevätsipuli
400g porsaan jauhelihaa
200 g vihreitä tuoreita papuja
1 rkl chilijauhetta
1 kokonainen tuore punainen chili
1 rkl limen mehua
1 tl suolaa

Tarjoiluun jasmiiniriisiä

Kuori ja paloittele inkivääri, silppua kevätsipuli ja pese ja paloittele pavut ja chili. Kuumenna öljyä  pannulla kuumaksi, ja ruskista jauheliha. Lisää suola, pavut ja chilijauhe. Kun liha on kypsää, lisää muut mausteet ja paista vielä pieni hetki. Ripottele päälle tuoreita yrttejä ja tarjoile keitetyn jasmiiniriisin kanssa.