Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisukkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lisukkeet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. lokakuuta 2014

Congee eli riisivelli (粥)


Ensinnäkin on sanottava, että tästä riisivellistä ei aivan tullut sen näköistä, kuin olisi pitänyt. Itseasiassa tätä voisi suoraan kutsua enemmänkin paistokseksi kuin velliksi. "Vellin" tekstuuri jäi aivan liian puuromaiseksi, koska keittoaika oli liian lyhyt ja nälkä liian kova.

Gongee tai konjee ( kɑːni) nimitys tulee alunperin tamilinkielisestä sanasta kanji eli riisipuuro. Riisivellin perusidea on keittää riisiä tuntikausia suuressa vesimäärässä, jotta riisin koostumus hajoaa ja siitä tulee pehmeää. Aasiassa yleisessä käytössä olevissa riisikeittimissä on oma velliasetus, joka antaa riisin keittyä yönyli. Vaihdellen maasta toiseen riisivelliä syödään yleensä aamiaiseksi tai iltapalksi tai raskaana tai sairaana ollessa. 

Kiinassa velliä syödään säilöttyjen vihannesten, ankanmunien, bambunversojen, säilötyn tofun, vehnägluteenitahnan ja salaatinlehtien kanssa. Soijakastike ja pippuri ovat suosittuja mausteita. Vedellä jatkettu riisi oli historiallisesti yksi keino selvitä nälänhädistä. Kiinan lisäksi riisivelliä syödään Intiassa sekä erityisesti eteläintialaisilla tamilinkielisillä muslimialueilla paastoruokana ramadanin aikaan. Indonesiassa velliä syödään kanan, bataatin tai vihannesten kanssa maustettuna sipulilla, korianterilla, chilillä ja valkosipulilla. Japanilaisella vellillä on lyhyempi keittoaika; vain puolituntia, joten sen koostumus on vähemmän vetelää. Kananmunan vatkaaminen sekaan on tyypilluistä ruokaisuuden antamiseksi. Mausteena japanilaiset käyttävät kevätsipulia, lohta, inkivääriä ja luumupikkelsiä. Lisäksi riisivelliä syödään lähes kaikkialla muuallakin Aasiassa Thaimaasta Sri Lankaan ja Koreaan.

Perinteisesti ruokaan ei kuulu kvinoaa, mutta olen kuitenkin lisännyt sitä antamaan proteiinia.






Aasialainen velli

  • 2 dl jasmiiniriisiä
  • 2 dl kvinoaa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 cm inkivääriä
  • kevätsipulia
  • 1 rasia shiitakesieniä
  • yksi kanamuna
  • 1 l vettä
1. Jos käytät kvinoaa, huuhtele se ja myös riisi. Kuori ja paloittele valkosipuli ja inkivääri, paloittele shiitakesienet ja kevätsipulin varret.
2. Laita kaikki ainekset paitsi kevätsipuli isoon kattilaan, lisää 1 l vettä ja kiehuta hiljaisella lämmöllä, kunnes tekstuuri muistuttaa puuroa. Lisää vettä tasaisin väliajoin, ettei keitos pala pohjaan. Kiehumiseen menee kauan, suunnilleen puolitoista tai kaksi tuntia. Jotkut aasialaiset hauduttavat puuroa jopa 4 tuntia!
3. Kun puuro on valmis, lisää kevätsipuli päälle ja nauti.  



maanantai 15. syyskuuta 2014

Tamagoyaki (卵焼き)

Tamagoyaki eli rullamunakas on Japanin erikoisuus kananmunan paistossa. Japanilaiset syövät rullaksi paistettua kananmunaa aamiaiseksi, mutta se on suosittu täyte myös sushin päällä. Japanissa on suosittua käyttää tamagoyaki-munakkaan paistamiseen tarkoitettua suorakulmion muotoista pannua, mutta rullan pyöräyttäminen käy myös tavallisella, pienehköllä pyöriellä paistinpannulla.


Tamagoyaki (5 - 6 palaa)



  • 4 kananmunaa
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl soijakastiketta
  • 1 rkl miriniä
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
     

1. Riko munat pieneen kulhoon ja lisää joukkoon soijakastike, mirin, suola ja sokeri. Vatkaa, kunnes kaikki ainekset ovat hyvin sekoitettu.
2. Lämmitä paistinpannua keskilämmöllä ja lisää öljy. Varmista, että pannu on riittävän kuuma ennen kuin kaadat munasekoitukset, ettei muna tartu pohjaan.
3. Kaada munasekoituksesta 1/3 pannulle ja anna sen levitä peittämään koko pohjan. Voit hiemaan kallistaa pannua, jotta kananmuna leviää räiskäleen näköiseksi. Pannu on riittävän kuuma, jos kananmunan pinta kuplii.
4. Kun kanamuna on asettunut, ala kääriä sitä rullaksi syömäpuikkojen ja lastan avulla aloittaen vasemmasta reunasta kohti pannun oikeaa reunaa.
5. Kun ensimmäinen kerros lepää rullana pannun laidassa (ks. ensimmäinen kuva), kaada 2/3 munaseoksesta pannulle ja levitä se taas tasaisesti koko pohjaalle kallistamalla pannua.
6. Ala kierrittää rullaa syömpuikkojen ja lastan avulla takaisin pannun vasempaan reunaan niin, että myös äsken kaadettu kerros tulee rullaan mukaan.
7. Lisää viimeinen osa munaseoksesta pannulle ja anna sen taas levitä. Kierritä rulla taas toiselle laidalle. Lopputuloksena pitäisi olla muhkea ja paistunut kanamunarulla (ks. viimeinen kuva alhaalla oikealla).
8. Laita valmis rulla lautaselle ja anna jäähtyä hieman, jotta voit koskea rullaan. Leikkaa veitsellä rulla n. viiteen osaan ja tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi nigiri-sushin päällä tai sushirullan täytteenä!





keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sichuanin munakoisoa, tofua ja vihreitä papuja (四川茄子, 豆腐 和菜豆)

"Keisarille kansa on taivas, mutta kansalle ruoka on taivas" -kiinalainen sananlaksu

Blogi on ollut valitettavasti tauolla koko kevään ja kesän muiden kiireiden takia, mutta palailee toivottavasti nyt aktiivisemmin ruutuihinne taas kesällä. Jos lukijoita on vielä jäljellä!




Loppukesän avaa itäkiinalainen perusruoka, sichuanilaista munakoisoa, tofua ja vihreitä papuja eli Sichuan qiezi, doufu huo caidou (kirjaimellisesti munakoison poika, käynyt papu ja vihannespavut). Sichuanin alueen itäkiinalaiset ruoat ovat tunnettuja tulisuudestaan eli runsaan chilin ja valkosipulin käytöstä. Autenttiset sichuanilaiset ruoat olisivat oikeastaan niin tulisia, ettei niitä pystyisi tottumaton edes syömään. Tämä on siis laimennettu versio.



Kao shan pavut tarkoittavat ns. kuivana keitettyjä papuja, mikä tarkoittaa, ettei papuja ole keitetty liemessä tai vedessä. Reseptiä voi käyttää myös muissa vihanneksissa kuten okrassa tai parsassa. Sichuanilaisen mausteiden munakoison voi tarjota kylmänä tai kuumana. Molemmat reseptit ovat kirjasta The practical encyclopaedia of Asian cooking (Morris ja Hsiung).

Asunto tuoksuu taivaalliselle tämän ruoan jälkeen!

Sichuanin munakoisoa, tofua ja vihreitä papuja (neljälle - kuudelle) 


  • 2 munakoisoa, yhteensä n 600 g
  • 1 rkl suolaa
  • 1 tl chilijauhetta tai hiutaleita
  • suolaa ja pippuria
  • seesaminsiemeniä koristeluun
  • jasmiiniriisiä tarjoiluun


Kastike:

  • 1 tuore chili
  • 2 valkosipulin kynttä tai 2 tl valkosipuli murskaa
  • 1 rkl soijaa
  • 1 rkl kiinalaista riisiviinietikkaa


Pavut ja tofu:

  • 1 paketti tofua
  • 450 g vihreitä papuja pakasteena tai tuoreena
  • 4 cm pala tuoretta inkivääriä
  • 1 tl sokeria
  • Suolaa ja mustapippuria


Munakoisot

1. Leikkaa munakoisot paloiksi, laita ne lautaselle ja pirskottele niiden päälle suolaa. Jätä odottamaan 15-20 minuutiksi.
2. Aloita munakoisojen vetäytyessä riisin keittäminen. Paloittele chili ja valkosipuli.
3. Kuumenna öljy wokissa. Lisää chili ja valkosipuli ja kuumenna hetkisen.
4. Lisää kuumaan, mausteiseen öljyyn munakoisonpalat ja paista hämmentäen 2-3 minuuttia kunnes munakoisot ovat hieman pehmentyneet ja ruskistuneet.
5. Lisää soija ja viinietikka sekä hieman vettä.
6. Laita isolle lautaselle odottamaan.

Pavut ja tofu

1. Leikkaa pavut, jos ostit ne tuoreina, kuutioi tofu ja kuori ja paloittele inkivääri.
2. Kuumenna öljy wokissa ja heitä tofu ja pavut sekaan. Paista 1-2 minuuttia kunnes tofu ruskistuu hieman ja pavut vähän pehmenevät.
3. Lisää inkivääri sekaan ja paista vielä n. minuutti, jotta pavut maistuvat. Lisää soijakastike, suola ja sokeri.
4. Siirrä pavut ja tofu lautaselle ja tarjoile riisin ja munakoisojen kera.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Sieniä ja pinaattia korealaiseen tapaan (버섯과 시금치)

Jääkaapista  löytyy shiitakesieniä ja pinaattia... mitä tehdä? Tätä dilemmaa ratkoessani löysin Just a taste sivun korealaistyyppisen sienipinaattipaistoksen valkosipuilla. Huomasin kaikkien aasialaisen valkosipulikastikkeen aineisten löytyvän jo ruokakomerostani. Erityisen korealaista tästä paistoksesta tekee maan keittiölle tyypilliset valkosipulin ja chilin voimakkaat maut. Ruoan voi syödä joko lisäkkeenä aterialle tai sitten pääruokana keitetyn riisin kanssa.



Sieniä ja pinaattia korealaisittain (3-4 annosta)

  • 2 rkl seesaminsiemeniä
  • 1 tl hienonnettua valkosipulia tai valkosipulitahnaa
  • 3 kevätsipulinvartta
  • 3 rkl japanilaista soijakastiketta
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 tl chilihiutaleita
  • 1/2 tl sokeria
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rasiallista shiitakesieniä (200g)
  • 1 rasiallinen babypinaattia


1. Huuhtele ja kuivaa pinaatit ja huuhtele ja pilko shiitakesienet. Silppua myös kevätsipulit.
2. Sekoita kulhossa seesaminsiemenet, valkosipuli, puolet kevätsipulisilpusta, soijakastike, seesamiöljy, chilihiutaleet ja sokeri. Jätä odottamaan.
3. Kuumenna pannu ja lisää siihen oliiviöljy. Paista sieniä keskilämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä ja ruskistuneita. Lisää pinaatti.
4. Paista lisää kunnes pinaatti on pienentynyt ja mennyt kasaan. Kaada kastike ja loput kevätsipulisilpusta. Paista vielä hetki.
5. Tarjoile sellaisenaan lisukkeena tai jasmiiniriisin kanssa.

perjantai 9. elokuuta 2013

Misokeitto (味噌汁) tofulla

Keittiöni on näin kesällä tainut siirtyä melkein kokonaan Japanin puolelle. Senpä takia olikin korkea aika esitellä blogissani eräs japanilaisen keittiön suurimmista ja vanhimmista klassikoista: misokeitto eli miso shiru. Japanissa keittö on yleinen lounasruoka ja riisin kanssa tarjoiltuna se on perinteinen aamupala. Misokeiton uskotaan vähentävän rintasyövän riskiä (BBC News, 18.7.2003) ja misotahnassa itsessään on paljon proteiinia ja omega 3 ja 6 rasvahappoja. Miso olikin tärkeä ravintoaineiden lähde muinoin feodaalisessa Japanissa.

 

Länsimaalaisille tutuin misokeitto on sushiravintoloissa usein tarjottava versio, johon kuuluu wakamemerilevää, tofua ja kevätsipulia. Misokeitolla ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa oikeaa tai vakiintunutta valmistustapaa vaan siitä on kotimaassaan useita eri variaatioita vaihdellen paikkakunnan ja vuodenajan mukaan. Pienin yhteinen nimittäjä onkin dashiliemi eli kalasta ja merilevästä keitetty liemi ja misotahna. Koska japanilaiset syövät vuoden ajan mukaan, kauden vihannekset kuten valkoinen jättiläisreitikka, perunat, sienet, sipuli sekä kala tai liha ovat myös yleisiä aineksia misokeitossa. Porsaanlihamisokeitto on oma ruokalajinsa (tonjiru). Monia aineksia ei ole kuitenkaan tapana laittaa samaan keittoon, vaan yleensä lisätään jotakin kelluvaa (kuten merilevä) ja jotakin uppoavaa kuten peruna tai tofu.

Tyypillinen tapa nauttia misokeitto on juoda liemi ja noukkia kiinteät ainekset syömäpuikoin. Omassa versiossani kuitenkin söin ihan vain lusikalla.

 Misokeitto (kahdelle) 


  • 100 g pehmeää tofua
  • 2 teelusikallista kuivattua wakamemerilevää
  • 1 kevätsipulin varsi tai pala purjon vihreää osaa
  • 1 rkl misotahnaa
  • 1 tl dashilientä (koska dashi sisältää jauhettua kalaa, voit jättää liemipohjan pois, jos olet kasvissyöjä ja keittää liemen pelkästä kombumerilevästä)
  • 3 dl vettä
  • pala kombumerilevää (ei pakollinen)

1. Kuutio tofu hellävaraisesti, varo ettei se rikkoonnu. Silppua kevätsipuli mahdollisimman pieneksi renkaiksi. 
2. Keitä vesi kattilassa ja lisää kombumerilevä. Anna sen pehmetä ja päästää makua veteen, siirrä sen jälkeen pois. Kaada dashijauhe veteen.
3. Lisää wakamemerilevä ja anna sen pehmetä ja avautua.
4. Vähennä lämpöä hellan pienemmille asteille ja lisää misotahna. Laita misotahna pieneen siivilää ja vatkaa sitä hitaasti lusikalla, kunnes se on liuennut liemeen, näin ei jää paakkuja.
5. Huom. Misotahnaa ei saa keittää, sillä keitettäessä sen maku pilaantuu! 
6. Lisää  tofu ja kevätsipuli, anna hautua n. minuutti hyvin pienellä lämmöllä

Tarjoile sellaisenaan esimerkiksi kevyenä lounaana, keitetyn riisin kanssa tai lisäkkeenä sushille ja vihreälle teelle.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Dubu kimchi (두부 김치) - tofua, kimchiä ja porsaanlihaa

Dubu kimchi eli kirjaimellisesti tofu kimchi tarkoittaa tofun ja yleensä myös sianlihan kanssa tarjottavaa kimchiä. Tätä ruokaa nautitaan usein alkoholin kanssa lisukkeena pääruualle.  Muistutukseksi vielä, kimchi siis tarkoittaa korealaista mausteista hapankaalipikkelsiä.



Oman reseptini mukailin Youtuben korealaisen Aeriskitchenin reseptistä, mutta dubu kimchi -reseptejä kuhisee myös muilla netin ruokasivustoilla. Mielestäni ruoka sopisi ehkä paremmin talvi- kuin kesäruoaksi sianlihan ja chilisen kaalin raskauden takia, näin kesän kuumuudella sen mausteisuus ja täyteläisyys lähinnä nukutti. Kimchin ja lihan tulisuus sopii kuitenkin hyvin pehmeän, maustamattoman tofun tasapainottajaksi luoden maukkaan kokonaisuuden. Huono puoli tässä reseptissä on se, että kimchiä on hyvin vaikea saada pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ellei sitä halua valmistaa itse fermentoimalla kaalia viikkoa jääkaapissa.




Dubu kimchi (neljälle)

450g porsaankylkeä
1 paketti maustamatonta tofua
150g valmista kimchi-kaalipikkelsiä
5 kevätsipulin oksaa
2 sipulia
1 tuore chili
sesaminsiemeniä koristeluun

Marinadiin:

1 rkl soijakastiketta
1 rkl sokeria
1 rkl chilihiutateilta
2 rkl korealaista chilitahnaa
1 rkl vettä
1 rkl valkosipulin kynttä murskattuna
Hieman mustapippuria ja suolaa

Suikaloi porsaanliha ja leikkaa tofu ohuiksi levyiksi. Viipaloi tuore chili, sipuli ja kevätsipuli. Anna lihan marinoitua mausteseoksessa jääkaapissa muovikelmun alla vähintään 15 minuuttia. Paista kuumalla pannulla marinoituja siankylkisuikaleita n. 20 minuuttia, kunnes ne ovat täysin ruskeita ja kypsiä. Lisää pannulle ruskistetun lihan joukkoon kimchi, tuore chili ja sipuli. Paista niitä hieman pehmeiksi muutaman minuutin. Lopuksi lisää päälle tuore kevätsipuli.

Asettele lautaselle tofuviipaleet ja kimchilihaseos vierekkäin kauniisti. Ripottele päälle sesaminsiemeniä.

Jos haluat tehdä dubu kimchistä pääruoan, voit tarjoilla sitä keitetyn riisin kanssa.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ingen no goma-ae ( いんげんのごま和え): leikkopavut seesamikastikkeessa japanilaisittain

Japanilainen leikkopapujen ja sesamkastikkeen yhdistelmä on yleinen esimerkiksi bento-lounasrasioissa ja lisäkkeenä pääruoalle. Japanilaiset uskovat sesaminsiementen olevan hyvin terveellisiä ja siksi niitä ja niistä tehtyjä tuotteita syödään maassa paljon. Tämän kyseisen ohjeen olen ottanu Yukiko Duken mainiosta kirjasta Viisi aasialaista keittiötä (2008). Tässä ohjeessa pavut on ryöpätty ja kastikke on kasattu keoksi ennen syömistä, mutta yleisempää on paistaa pavut ja sekoittaa kastike niihin jo tarjoiluvaiheessa.








Leikkopapuja seesamikastikkeessa japanilaisittain (neljälle)

250g tuoreita vihreitä papuja
3 rkl seesami- tai tahinitahnaa
1 1/2 rkl japanilaisten soijaa
1 rkl vaaleita sesaminsiemeniä tai sesamsiemenmausteseosta

Leikkaa pavuista päät pois ja huuhtele pavut. Ryöppää papuja hieman, mutta älä kuitenkaan keitä niitä liian lötköiksi. Sekoita seesami- ja soijakastike kulhossa. Jos tahna on liian jäykkää, lisää tilkka vettä. Huuhtele kypsät pavut kylmässä vedessä ja anna niiden jäähtyä. Kaada lopuksi kastike päälle ja lisää vielä sesamsiemeniä. Itse käytin pelkkien vaaleiden siementen sijaan Santa Marian wasabi-sesam -mausteseosta. Sekoita syöntivaiheessa.