lauantai 30. marraskuuta 2013

Gong bao kanaa (宫爆鸡丁)

Gong bao ji dingin eli Gong bao kanan tuntevat kaikki. Kirjaimellisesti "palatsin vartijan kanaa" saa varmasti jokaisesta kiinalaisesta ravintolasta. Nimi tulee 1800-luvulla Sichuanin maakunnassa eläneen virkamiehen Ding Baozhenin tittelin mukaan. Kulttuurivallankumouksen aikana ruoan nimi muutettiin 'nopeasti paistetuiksi kanakuutioiksi' (hongbao jiding), sillä ruoan nimeä pidettiin poliittisesti epäkorrektina, kunnes se palautettiin takaisin alkuperäiseen 1980-luvulla.


Ruokaa on usein säädetty länsimaalaisemmaksi lisäämällä siihen kasviksia kuten sipulia, parsakaalia ja paprikaa sekä laimentamalla Sichuanin alueelle niin tyypillistä, turruttavaa tulisuutta. Parhaimman version ruoasta olen syönyt Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitsevassa Dong Bei Hussa, joka on keskittynyt pohjois- ja länsikiinalaiseen ruokaan. Surkeimman version sen sijaan olen syönyt joensuulaisessa kiinalaisessa ravintolassa (joka nyt jääköön nimettömäksi), jossa ruokalaji sisälsi muutaman kanapalan, porkkanaa, purjoa ja pari pähkinää epämääräisessä ja vetisessä kastikkeessa ilman juurikaan tulisuutta ja kaikenlisäksi kiskurihintaan.

Olen kokeillut erilaisia gong bao kana reseptejä elämäni varrella, ja ehkäpä yksi parhaista on The Daily Telegraphin julkaisema Fuchsia Dunlopin ohje. Se tulee hyvin lähelle autenttista sichuanilaista ruokaa. Tässä omassa ohjeessani olen kuitenkin mennyt länsimaalaisempaan suuntaan lisäämällä ohjeeseen paprikat ja vähentämällä chilien määrää.




Maissitärkkelystä, kanaa marinadissa, mustaa kiinalaista
viinietikkaa, seesamiöljyä, chasewpähkinöitä,
inkivääriä, valkosipulia ja chiliä, kevätsipulia,
paprikaa ja ruokalusikallinen sichuaninpippuria 


Gong bao kanaa (neljälle)


  • 400 g kanan suikaleita
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 3 cm pala inkivääriä
  • 5 kevätsipulin vartta tai pala purjon vihreää sekä valkoista osaa
  • 2 kuivattua punaista chiliä (enemmän, jos haluat polttavampaa)
  • öljyä paistamiseen
  • 1 rkl sichuanin pippuria
  • 2 punaista paprikaa
  • kourallinen cashewpähkinöitä
Kanan marinardi:
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1 tl Shaoxing-riisiviiniä tai kuivaa sherryä, voi myös jättää pois
  • 1 1/2 tl maissitärkkelystä sekoitettuna samaan määrään vettä
Kastike:
  • 1 rkl sokeria
  • 0,75 tl maissitärkkelystä sekoitettuna veteen
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1 rkl mustaa Chinkiangin viinietikkaa (jos ei ole, tavallista viinietikkaa)
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl kanalientä tai vettä
1. Sekoita kulhossa kanansuikaleet ja marinadiainekset. Jätä odottamaan kunnes valmistelet muita aineksia.
2. Kuori inkivääri ja valkosipuli ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Paloittele paprika ja hienonna kevätsipuli pieniksi renkaiksi.
3. Paloittele chilit. Sekoita kastikeainekset keskenään kulhossa.
4. Kaada öljy vokkipannulle ja paista kuumimalla lämmöllä. Lisää heti sichuaninpippurit ja chilit. Paista niitä nopeasti öljyssä, jotta ne päästävät makua.
5. Lisää kanapalat joukkoon. Kypsennä kovalla lämmöllä.
6. Lisää inkivääri, valkosipuli ja puolet kevätsipulisilpusta.
7. Lisää lopuksi kastike ja anna sen paksuuntua hiukan ja imeytyä aineksiin, varo kuitenkin, ettei se haihdu. Lisää lopuksi vielä pähkinät ja loput kevätsipulista.

Tarjoile riisin kanssa

maanantai 4. marraskuuta 2013

Misoramen (味噌ラーメン)

Marraskuu on masentavaa.
Pimeää tulee jo iltapäivällä, ja vettä sataa koko ajan.
Jos yhtään piristäisi, voi kuitenkin syödä Hokkaidolta, Japanin pohjoisimmalta saarelta, kotoisin olevaa misoramenkeittoa. Oma versioni on ryyditetty seesamitahnalla, joka antaa liemeen turvallisen lämpimän maun.
 



Misoramen (kolmelle)


Päälliset:
  • 160 g kaalia
  • 1 paketti tofua
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 140 pavunituja
  • 1 tl chilikastiketta
  • 1 tl soijakastiketta
  • seesamiöljyä
  • 1 dl pakastemaissia
  • 1 dl kevätsipulin vihreää osaa tai purjon vihreää osaa 
 
Liemi:
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tl inkivääriraastetta
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 2 rkl seesamitahnaa
  • 2 tl sokeria
  • 2 rkl misoa
  • 8 dl kasvislientä
  • 2 pakettia instant-ramen nuudeleita tai aitoja, tuoreita nuudeleita, jos on saatavilla


Keitto:
1.Lisää seesamitahna, sokeri, soijakastike ja seesamiöljy astiaan. Sekoita ja lisää muutamia lusikallisia vettä, jos tahnasta alkaa tulla liian tahmeaa ja se tarttuu kiinni lusikkaan.
2. Kaada kasvisliemi kattilaan, heitä sekaan inkivääri ja valkosipuli. Käännä kuumalle ja keitä. 
3. Kun seos kiehuu, käännä virta pois ja sekoita miso joukkoon.
4. Sekoita misoliemeen vielä äsken valmistamasi seesamitahnaseos. Jos haluat keitosta puhtaampaa, voit kaataa sen vielä lävikön läpi toiseen kattilaan, jotta isoimmat kököt raaka-aineksista jäävät lävikkoon.
5. Hauduta lientä pienimmällä lämmöllä sillä aikaa, kun valmistelet muita aineksia.

Päälliset:

1.Leikkaa kaali suikaleiksi.
2. Murksaa valkosipuli.
3. Kuutioi tofu.
4. Paista seesamiöljyssä. Ensin tofupalat. Lisää valkosipuli ja hieman seesamiöljyä.
5. Lisää chilitahna ja sekoita se tofun kanssa.
6. Lisää lämpöä ja heitä sekaan kaalinsuikaleet.
7. Paista kunnes kaali pehmenee ja lisää pavunidut.
8. Keitä nuudelit ja valuta.
9. Jaa nuudelit tarjoilukulhoihin, kaada liemi päälle ja lisää päälliset.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sandran ja Sailan syksyinen juureslounas ja salaatti

Olin muutama viikko sitten kaverillani ja hänen kämppiksellään kylässä. Teimme makuhermoja hivelevää kasvisruokaa, jossa pääosassa olivat kotimaiset juurekset ja salaatti. Melkein kuin suoraan mainekkaasta, helsinkiläisestä Silvoplee-kasvisravintolasta. Vaikka kyseessä ei olekaan aasialainen ruoka, teen poikkeuksen ja jaan sen silti blogissani. (Kotimaisia juureksia pidetään yleensä tylsinä, mutta maustaminen ja lisukeruoat voivat tuoda niihin suorastaan aasialaista syvyyttä ja eksotiikkaa).

Tämän ruoan valmistelussa ja punajuurten keittämisessä menee yli tunti, joten ruoka ei ole kiireisen kokkaajan kotiruokaa!


Inkiväärissä paistettuja juureksia, keitettyä punajuurta ja valkosinihomejuustoa sekä salaattia 

Kasvislounas (kahdelle):

Punajuuret:

  • 500 g tuoreita punajuuria (ei säilöttyjä)
  • suolaa keittämiseen
  • Valkosinihomejuustoa tarjoiluun

Juurespaistos:

  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 porkkana
  • 1 palsternakka
  • 3 tl inkivääritahnaa
  • suolaa

Salaatti:

  • 1 kesäkurpitsa
  • Juustoportin brändy-pahkinä -juustoa (mutta myös mikä tahansa muukin juusto käy)
  • 2 tomaattia
  • kourallinen tuoretta pinaattia
  • 1 rkl paahdettuja kurpitsansiemeniä
  • 1 tl etikkaa
  • 1 tl seesaminsiemenöljyä
  • puolikas kurkku
  • hyppysellinen persiljaa


Punajuuret:

1. Laita punajuuret suolaveteen kiehumaan. Älä kuori ennen keittämistä, sillä kuori irtoaa paljon helpommion kypsistä punajuurista.
2.Punajuurten keittoaika vaihtelee 45-60 minuuttin. Kun juurekset kiehuvat, alenna virtaa keskilämmölle, laita kansi päälle ja seuraa kiehumista. Kokeile haarukalla kypsyyttä ja kaada lopuksi vesi pois.
3. Kuori punajuuret ja viipaloi ne.

Juureshöystö:
1. Sillä aikaa kun punajuuret kypsyvät, voit valmistella muita aineksia. Kuori porkkana ja palsternakka ja viipaloi ne. Viipaloi myös juurespataan tuleva kesäkurpitsa.
2. Lämmitä öljyä pannulla ja paista juureksia. Lisää ensin porkkana, sen jälkeen palsternakka ja lopuksi nopeasti kypsyvä kesäkurpitsa.
3. Lisää inkivääritahna ja suola, sekoita ja kypsytä vielä pari minuuttia.



Salaatti:
1. Valmistele myös salaattiainekset: paloittele juustokuutio ja kesäkurpitsa. Lohko tomaatti pieniin paloihin. Viipaloi kurkku. Huuhtele pinaatit.
2. Paahda kurpitsansiemeniä kuumalla pannulla ilman öljyä muutama minuutti, kunnes ne tulevat tummiksi.
3. Sekoita salaatin ainekset isossa kulhossa ja lisää seesaminsiemenöljy ja etikka.

Kokoa kaikkia kolmea ruokaa lautasellesi ja nauti elämyksestä :)


tiistai 22. lokakuuta 2013

Tsukimi udon eli täysikuun nuudelit (月見うどん)

Kesällä tein ensimmäisen versioni japanilaisesta tsukimi udonista eli kirjaimellisesti kuunkatselu-udonnuudelikeitosta. Se oli maultaan ihan ookoo, muttei täysin onnistunut "kuun" eli keltaisen kanamunan suhteen. Keitin kanamunaa nimittäin silloin liikaa ja rikoin sen suoraan nuudeleiden päälle. Tällä kertaa keitin munan erikseen japanilaisella "uppomuna" tyylillä, mikä teki munasta löysän ja sai sen säilyttämään kauniin keltuaisen värinsä. Lisää tästä varsinaisessa ohjeessa.

Tsukimi udon on perinteisesti keskisyksyn ruokaa, ja sitä valmistetaan täyden kuun aikaan (kananmunan keltuainen symbolisoi siis kuuta, jota katsellaan). Koska rakastan ruokaa, jolla on romanttinen nimi ja koska nyt sattui olemaan keskisyksy ja kaikenlisäksi täysikuu, tsukimi udon sopi loistavaksi illallisvalinnaksi.






Tsukimi udon (kolmelle) 
shiitakkeita, sokeriherneitä, nuudelia, dashijauhetta,
soijakastiketta ja miriniä
  • 100 g udon-nuudeleita
  • 50 g shiitakesieniä
  • 50 g sokeriherneitä
  • 3 kanamunaa
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • (norihiutaleita koristeluun)
Liemi:
  • 2 rkl ruskeaa sokeria
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 3 rkl miriniä
  • 6 dl dashi-lientä
1. Huuhtele sokeriherneet ja shiitakkeet. Leikkaa shiitakkeet puoliksi.
2. Valmista liemi keskikokoisessa kattilassa. Kaada kattilaan soijakastike, mirin ja sokeri ja sekoita vispilällä. Lisää sen jälkeen dashiliemi (6 dl vettä ja dashiliemijauhetta).
3. Kuumenna liesi ja anna kiehua hiljalleen. Pidä liesi pienellä lämmöllä, jotta liemi ei jäähdy, kun valmistelet muita aineksia.
4. Kuumenna pannu ja paista siinä herneitä ja sieniä, kunnes ne ovat ruskistuneet.
5. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdyttele kylmän veden alla.


Kanamunan keittäminen: 
Valmis "onsen tamago" -muna

1. Kanamuna keitetään japanilaisella onsen tamago -tyylillä (kirjaimellisesti kuuman lähteen muna), joka muistuttaa uppomunan keittämistä. Kanamunan kuuluu jäädä löysäksi tässä ruokalajissa (vrt. keltainen kuu), joten sitä ei keitetä koko ajan kiehuvassa yli 100 asteisessa vedessä.
2. Keitä n. 8 dl vettä vedenkeittimessä tai kattilassa.
3. Kun vesi kiehuu täysillä, laita munat toiseen tyhjään kattilaan tai muuhun kuumaa vettä kestävään astiaan ja kaada kiehuva vesi päälle.
4. Lisää veteen 1 rkl maissitärkkelysseosta (1 rkl vettä ja 1 rkl tärkkelystä), mikä estää vettä tiivistymästä munan ympärille. Laita kansi päälle.
5. Anna munien seisoa kuumassa vedessä 15 minuuttia. Älä keitä.
6. Ota munat pois ja jäähdyttele niitä kylmän veden alla. Kun rikot munan, sisällön pitäisi valua ulos kuoresta kauniina ja ehjänä. 

Kokoa lopuksi annos niin, että laita kulhon pohjalle nuudeleita, kaada liemi päälle, sen jälkeen shiitakesienet ja sokeriherneet ja lopuksi uppokeitetty muna. Riko valmis muna syömäpuikoilla, jotta keltainen väri pääsee oikeuksiinsa.




maanantai 21. lokakuuta 2013

Bibimbap 2 (비빔밥 2)

En ole päivittänyt aikoihin, koska lokakuu on ollut aika kiireinen. Senpä takia yllätän kaikki iloisesti seuraavalla vegaanisella bibimbapohjeella (vietän nimittäin tuhansien suomalaisten tapaan lihatonta lokakuuta). En olekaan tehnyt bibimbapia, tuota Etelä-Korean ikonista riisi- ja vihannesruokaa, sitten kesän. Reseptin olen pöllinyt ja soveltanut The Aimless Cook Youtube-kanavalta, jossa on paljon mainioita ja persoonallisia aasialaisia reseptejä.



tofua, porkkanaa, pilkottuja suppilovahveroita, sokeriherneitä, chilikastiketta, avokadoa ja kurkkuviipaleita

Valmis ruoka!


Bibimbap (neljälle)
  • shiitakesieniä tai kourallinen kuivattuja suppilovahveroita (itse käytin suppilovahveroita, sillä niitä on vielä paljon jäljellä syksyn sienisadosta)
  • 2 porkkanaa
  • 1 paketti kiinteää tofua
  • puolikas kurkku
  • 1 avokado
  • 50 g sokeriherneitä
  • suolaa
  • soijakastiketta
  • jasmiiniriisä tarjoiluun
Kastike:
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl korealaista gochujang-kastiketta tai tavallista chilikastiketta
  • 1 tl soijakastiketta
  • 1,5 tl hunajaa tai sokeria
  • hieman vettä
  • 1 tl seesaminsiemeniä

1. Aloita pilkkomalla kaikki kasvikset ja liottamalla suppilovahveroita kulhossa lämpimässä vedessä n.30 minuuttia. Leikkaa porkkana ja kurkku tikuiksi, suikaloi sokeriherneen palot ja kuutioi tofu ja avokado.
2. Tee kastike. Sekoita kulhossa seesamiöljy, soijakastike, sokeri, vesi ja gochujang tai tavallinen chilikastike. Sekoita vispilällä ja lisää seesaminsiemenet.
3. Kuumenna öljyä pannulla. Lisää suolaa. Paista kaikkein kuumimalla asteella nopeasti erikseen porkkanoita, sokeriherneitä ja tofukuutioita. Siirrä sivuun tarjoilulautaselle.
4. Laita jasmiiniriisi kiehumaan.
5. Purista liotettuja suppilovahveroita, kuivaa ne ja leikkaa pieniksi paloiksi. Paista samalla kuumalla pannulla kuin muutkin kasvikset, lisää joukkoon soijaa ja siirrä lopuksi sivuun tarjoilulautaselle.
6. Kokoa annos: jokainen ruokalilija ottaa ensin riisiä kulhoonsa ja sen jälkeen tarjoiluvadilta haluamansa määrän eri kasviksia ja asettelee ne keoksi riisin ympärille. Lopuksi päälle kaadetaan chilikastiketta. Ruoka sekoitetaan syöntivaiheessa. 


Bibimbap sekoitettuna



perjantai 4. lokakuuta 2013

Persikkalassi (आड़ू लस्सी)

Lassi on suosittu intialainen jugurttijuoma, joka on alunperin lähtöisin Punjabin alueelta Pohjois-Intiasta. Perinteinen lassi on mausteinen ja siihen tulee jugurtin ja veden lisäksi kuminaa. Makeat versiot lassista ovat kuitenkin saavuttaneet suuremman suosion: niihin tulee jugurtin lisäksi hedelmiä ja sokeria mausteiden sijaan. Erityisesti mangolassi on saavuttanut legendaarisen aseman lassijuomien keskuudessa Intian ulkopuolella.




Persikoita, sitruuna ja jugurttia

Persikkalassi (kahdelle)

  • 2-3 persikkaa
  • 1,5 dl maustamatonta jugurttia
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl sitruunamehua
  • (2 mintun lehteä koristeluun)
1. Kuori persikat ja leikkaa hedelmäliha kiven ympäriltä paloiksi.
2. Laita persikan palat tehosekoittimeen.
3. Lisää jugurtti, hunaja, sokeri ja sitruunamehu.
4. Sulje kansi ja sekoita tehosekoittimessa, kunnes juoma on juoksevaa eikä persikan paloja enää erota.

Tarjoile lasissa esimerkiksi jääpalojen kanssa ja koristele mintun lehdellä. Teen tätä juomaa lähes joka aamu ja se on suussasulava tapa nauttia persikoita ja jugurttia.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Vietnamilaista kanaa, inkivääriä ja kevätsipulia (Gà sào rung)

Tämä ruoka on suosittu talviruoka Etelä-Vietnamissa. Aasiassa uskotaan, että inkivääri lämmittää vatsaa, joten sitä on hyvä syödä talvisin. Teen paljon enemmän liharuokia, kuin oikeastaan haluaisin, sillä kokkaan usein perheelleni, eivätkä vanhempani osaa oikein syödä kasvisruokia. Tämäkin ohje on tässä blogissa niin useasti mainitusta keittokirjasta Viisi aasialaista keittiötä.




Gà sào rung (neljälle)

Kevätsipulia, osterikastiketta, inkivääriä,
ja kanansuikaleita
  • 400 g kananfileetä tai -suikaleita
  • 10 cm inkivääriä
  • 8 kevätsipulia tai 9 cm purjosipulia
  • 2 rkl osterikastiketta
  • 1 rkl vaaleaa soijaa
  • 1 tl sokeria
1. Jos et käyä valmiita kanansuikaleita, pilko kana suupaloiksi.
2. Kuori ja suikaloi inkivääri ja leikkaa kevätsipuli 4 cm pitkiksi suikaleiksi.
3. Kuumenna öljy wokissa. Freesaa inkivääriä ja kevätsipulin vaaleaa osaa minuutti. Siirrä erilliseen kulhoon.
4. Laita pannuun uusi öljy ja ruskista kananpalat. Lisää joukkoon paistetut kevätsipulin juuret ja inkivääri. Kaada joukkoon soijakastike, osterikastike, ja sokeri. Sekoita ja lisää kevätsipulin vihreät osat raakana.
5. Tarjoile riisin kanssa.